Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Himalajan kuningas Frago, johti laumaa nimeltä Saule. Monet muut laumat ovat yrittäneet moneen otteeseen viedä Fragon kruunun, mutta upean laumansa kanssa hän on pystynyt säilyttämään kruununsa. Pahin vastus on ollut Akmens lauma, ilkeä Drago joka oli Akmens lauman johtaja. Drago oli hyvin juonikas, joka koetteli Fragon laumaa pahoin. Talven olettua ohi, Dragonista ei kuulunut mitään ja Frago oletti Dragonille tapahtuneen jotain.

Puolen vuoden kuluttua Fragolle syntyi kaksi vahvaa poikaa Shande  ja Eguardo. Veljekset olivat erottomat, he tekivät kaiken yhdessä ja olivat aina yhdessä. Perheen pentu aika oli kulunut hyvin, varsinkin kun Dragonista ei ollut kuulunut mitään. Mutta kaikki muuttui,  kun Fragon oli päätettävä kummasta tulisi seuraava kuningas.

Fragon päätös oli Shande. Shande oli innoissaan, kun taas Eguardo oli pettynyt, hän oli niin luullut että hänestä tulisi kuningas. Tämän jälkeen Eguardosta oli tullut hyvin masentunut ja surullinen, hän tunsi kateutta Shandea kohtaan. Veljekset eivät oletkaan enään erottomat. Eguardo muuttui muuttumisiaan, Eguardo hakeutui hankaluuksiin ja oli yksinäinen. Shande taas ihmetteli Eguardon muutosta, ja pian Shanden kaveripiiri muuttui.

Kesän koitettua veljekset olivatkin jo 1½ vuotiaita. Frago oli jo unohtanut kokonaan Dragonin, olihan puolitoista vuotta kulunut. Frago oli poikien kanssa niityllä, opettamassa tappelua. Eguardo oli niityn reunalla höpertämässä omiaan ja katsomassa sivusta mitä Frago opetti Shandelle, silloin Drago ilmestyi Eguardon niskan taakse.

’’ Hei poika ’’ Drago sanahti ivallisesti ja asettui istumaan Eguardon viereen. Eguardo oli hämmissään, hän tiesi että tiikeri oli Drago. Eguardo ei kuidenkaan hälittänyt isäänsä apuun, vaan kuunteli tarkaa Dragoa.

’’ Niin.. eivätkö he olekaan inhottavia ’’ Dragon sanoi, nytten rauhallisesti ja muristen Fragolle. Eguardo oli hämmillään, miksi Drago ei tappanut häntä. Drago olikin ovela, hänellä oli vakoilia Fragon laumassa, joka oli kertonut kaiken Dragolle. Eikä Drago ollut jäännyt mistään paitsi, ja nyt Dragolla oli ilkeä suunitelma. Joka mielytti Dragoa että Eguardoa.

Siinä samalla Drago astui esiin, ja Frago näki Dragon. Frago ja Dragon kävivät pitkän ja veriset tappelun, veljekset olivat toisilla puolella niittyä… Shande Fragon puolella, Drago Eguardon puolella. Lopulta Frago sai Dragonin kaatumaan, mutta Frago ei tappanut Dragonia vaan jätti tuon sikseen ja käänsi selkänsä. Fragon käännyttyä selkään Dragon hyökkäsi Fragon kimppuun ja tappoi tuon. Shande  ehti pakoon, ennen kuin Drago ehti tappaa tuonkin.

Drago vei Eguardon omaan laumaansa, ja koulutti hänestä seuraajansa. Dragon kuolessaan Eguardo otti Dragon paikan. Eguardon kadottua kukaan Saule laumasta ei ollut kuullut hänestä mitään. Edes Shande, hän on luullut että Dragon tappoi Eguardon ensimmäisenä.